Sivut

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tuolin kiertoa

Ketkun piti opetella tänään tunnarin alkeita ja teimmekin sitä vähän mukiversiolla, mutta se ei tuntunut sujuvalle. Mietin sitä lisää Ketkulle sopivaksi ja palaan asiaan... Pentu alkaa osata jo aika hyvin muutaman tempun alkeita ja taitaa tunnistaa vähän sanojakin vaikka niitä en ole sille juurikaan opettanut, olen hakenut vain eri toimintoja. Sen mielipuuhaa on tällä hetkellä kaikenlainen pujottelu ja kiertäminen, koska niitä on vahvistettu viimeisimmissä treeneissä eniten.




Kuvat joulukuun treeneistä © Johanna Salmi


Ais alkoi eilen opetella tuolin kiertoa kahteen suuntaan - etu- ja takaperin. Etuperin se on kiertänyt kesällä pari kertaa ja muistikin sen näin lyhyellä matkalla tehtynä oikein hyvin. Takaperin kiertoa aloimme harjoitella eilen. Aluksi peruutin sitä korokkeelle (puuloota, joka näkyy Ketkun videolla) suoralla ja vähitellen siirsin koroketta eteenpäin tuolin ympäri. Tämän olisi voinut tehdä myös niin, että koroke on lopullisessa paikassaan ja koiraa viedään koko ajan pidemmälle eteen mistä sen pitää löytää koroke peruuttamalla. Tänään lisäsin tähän vanhan tempun eli jalkojen välistä peruutuksen. Tuli ihan kivan näköinen temppu, tuosta voisi alkaa tuunaamaan eri versioita - tuolin ympäri, kasia kahden tuolin ympäri, takaperin peruutus jalkojen väliin tähdäten pidemmältä matkalta ym.

Ais kertaili myös jalkojen päälle hyppäämistä, jota se ei ole vielä tehnyt kuin muutamissa treeneissä. Alkuvaiheita toki enemmän, mutta varsinaista kengille hyppyä vain vähän. Se alkaa sujua kunhan luotan koiraan enkä yritä suojata naamaan käsillä. Jos nostan kädet sujaksi, kierähdän sivulle enkä pysty pitämään koiraa. Jos taas otan tukevan asennon ja koira horjahtaa nin se tippuu naamalleni. Päätin luottaa koiraan. Teimme kolme onnistunutta toistoa, videolla yksi niistä.

Etujaloilla seisominen ei taida olla enää kaukana, Ais tekee koko ajan paremmin etujaloilla seisonnan tukea vasten ja tänään oli hetken ilmassakin laskeutuessaan. On tätä jo aika kauan pohjustettukin, temppu vaatii voimaa sekä tasapainoa. Hiljaa hyvä tulee niin fysiikka riittää kun siihen saakka päästään...





Tassut kengille -tempun opetusvinkkejä:

1 kommentti:

  1. Vau mitä temppuja! Kateellinen olen, kun itsellä ei tahdo riittää into eikä kärsivällisyys temppujen opettamiseen :)

    VastaaPoista