Sivut

maanantai 26. tammikuuta 2015

Renkaat keppiin & Ketku tokoilee

Päivä kului pitkälti polttopiirrosten parissa, tällaisia puuhailin. :-) Raivasin myös temppukamat treenaamosta jolloin se muuttui taas maalaamoksi, olisi jo pakko päästä tekemään muutama kynäruiskutyö jotka ovat odottaneet vuoroaan jo aivan liian kauan.



KETKU PAKITTAA

Iltapäivällä lähden treenaamaan paria koiraa kun olin tarpeeksi jumissa noista piirtelyistä. Ensin tuli Ketku touhuilemaan. Sillä oli aluksi palkkana ZiwiPeak, mutta se ei ole kovinkaan maittavaa. Toisaalta hiukan huonompi nami sopi ensimmäiseen harjoitukseen, siinä kova innostus olisi vaikeuttanut tehtävää. Ketku opetteli siis pysymään paikoillaan. Ensin palkkasin sitä lootalle (kaksi rinnakkain, että oli helppo paikka kiivetä) kiipeilystä, sitten nostin lootat päällekkäin ja aloin palkkaamaan siellä pysymisestä. Harjoitus edistyi odotetunlaisesti vanhan kaavan mukaan. Ensin pentu pyöri, mutta palkkasin pysähdyksistä ja se alkoi nopeasti tajuamaan, että helpoin tapa saada ruokaa on vain odotella vaikka minä pyörin missä suunnassa tahansa.

Sitten aloin kokeilemaan seuraamisen peruutusta. Ensin tein samalla palkalla, mutta siihen se oli liian kehno. Hain siis sormieni menetyksen uhallakin kalkkunaleikkeen siivuja. Pari kertaa meinasi tulla reikiä, mutta muutaman suupalan jälkeen Ketku alkoi ottamaan herkut maltillisemmin. Ketku ei ole opetellut pakitusta kuin kerran lootan päälle ja seuraamista pari kertaa mitä on näkynytkin joillain videoilla. Lisäksi se osaa avustettuna kääntyä etuosakäännöksen edessäni ja peruuttaa jalkojen välistä muutaman askeleen. Pohjia ei siis ollut hiveän paljoa, mutta nuo olivat juuri niitä oikeita asioita, että pystyin aloittamaan seuraamisen peruutuksen. Videolla pätkiä treenistä, se sujui paremmin kuin odotinkaan!

Treenin jälkeen kävimme lenkillä melko mustavalkoisella jengillä - mukana olivat Shira (mustavalk.), Inka (trikki), Villa (merle), Vuki (merle, joka näyttää trikille) ja Ketku (trikki). Myöhemmin vein toiselle metsäretkellä muuta jengiä ja talloimme myös pellolle reittiä ajoa varten. Jospa etusuora olisi toimivampi kun olisi tehty edes pieni alku siihen. Ajattelin nimittäin seuraavalla kerralla ajaa viistosti kentän poikki kuivuria kohden ja siitä kynnöksen puolelle ja välttää tuon superliukkaan tienpätkän jyrkkine kurveineen.



RENKAIDEN PUJOTUS KEPPIIN

Ketkun jälkeen oli Aissin vuoro. Se on tehnyt hiukan renkaiden laittoa keppiin, mutta en ole opettanut sitä kunnolla. Tänään otin aiheeksi miettiä tempun mahdollisimman pieniin osiin, että sen voisi opettaa muillekin. Alla vaihe-vaiheelta video, kaikki kokeilemaan! :-) Tarvikkeiksi valikoitui satunnaiset esineet mitä löytyi varastosta. Vanhan sulkapallomailan taitoin ja sain siitä näppärän kepin, tähän kävisi toki mikä tahansa keppi, kunhan pysyy pystyssä tai voihan sitä kädessäkin pitää. Lisäksi käytin mukia, koska minun oli helponi saada Ais tarjoamaan leukakosketusta ensin käteen ja siitä sitten mukiin, jonka kautta siirsin toiminnon mailalle eli keppiin. Renkaana oli iso muoviputkenpätkä. Jos kotoa ei löydy putkea niin senhän voisi askarrella vaikka sanomalehdestä/pahvista ja teipistä.

Palkkasin hetken molempia toimintoja - sekä renkaan pitoa, että kosketusta vaikka ne eivät aluksi osuneetkaan kimppaan. Muutamalla toistolla lamppu alkoi syttyä ja Ais teki ne yhtäaikaa jolloin rengas päätyi keppiin. Nyt voikin alkaa hiomaan tätä paremmaksi, pienentää kohdetta ja rengasta ja siirtää keppi kauemmas minusta.

Lopuksi vielä tokoiltiin palkkana pelkät liikkeet ja noutokapula. Tämä sujui hienosti, mutta jätin sen pois videolta, koska se ei sisältänyt mitään uutta.




Vanua väsyttää...

Ketku tuhmeloi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti