Sivut

maanantai 23. helmikuuta 2015

Ryhmätreenejä

Viime päivinä koirailut olleet aika nollassa (=hirmusti töitä, kuksien piirtelyä ym.), mutta tänään otin illalla ryhmätreenejä. Vähän "pakkokin", koska keskiviikkona on keikka - mennään esiintymään 4H-porukalle. Muutenkin pitäisi alkaa suunnittelemaan jotain koreografiaa tuohon ryhmätemppuiluun, huhtikuussa olemme Pet Expossa, lisäksi on tulossa pari koulutusleiriä joiden yhteydessä myös temppuilemme.

Otin harjoittelemaan kaikki "ykkösketjun" koirat yhdessä. Mukana olivat siis Pinja, Nox, Ais, Villa ja Vuki. Pääpaino treenissä oli paikallapysymisessä, mutta siihen en tänään saanut mitään haastetta. Toivoin, että muutaman päivän lähinnä pihalla oleiltuaan koirat kävisivät kuumina ja pitäisi keskittyä tosissaan siihen, että ne saa sopivaan mielentilaan. pah, mokomat olivat täysin tyynen rauhallisia. Treeni sujui siis hyvin eikä kukaan poukkoillut saaveilta väärään aikaan. Villa tosin nousi kahdesti seisomaan, mikä oli siltä vähän. Sekin alkaa asettumaan.

Lisäksi otin kuvia Koirakoulu Visiolla pitämiäni uusia kurssien mainostusta varten. Tulossa olisi toko-, lajimix ja temppukurssia... Näitä kursseja varten kuvasin eilen esittelyvideotkin. Pidän myös kotona temppupäivän 15.3. en vain vielä ehtinyt väsätä mainosta vaikka piti tehdä se tänään.






Ketkukin pääsi treenaamaan, sen alo-hyppy alkaa näyttää öööh alo-hypylle. Tänään koitin saada sille etuosakäännöstä myös toiseen suuntaan, olen laiskana tehnyt melkein koko ajan samaa puolta.

Jatkossa taidamme taas keskittyä temppuiluun ja tokoon, sillä talvea ei näytä oikein tulevan. Lunta on, mutta ei tuolla pellolla voi ajaa - kynnös paistaa jo reitillä ja plusasteita nin paljon, että sinne joka tapauksessa uppoaa.. Luulin, että kunnon talvi ja pakkaset olisivat vasta tulossa, mutta näyttää siltä että tuo lyhyt pakkaskausi oli se tämän vuoden "talvi". No, onpa sentään ollut edes lunta toisin kuin edellisenä talvena joten koirat ovat pysyneet ihanan puhtaina eikä sisällä ole hiekkaa.








maanantai 16. helmikuuta 2015

ALO-hyppy tempuilla opettaen

Kiirettä pitää töiden parissa joten blogikin on ollut muutaman päivän paussilla. Tosin en minä tänäänkään olisi ehtinyt kirjoittamaan, mutta kirjoitanpa silti. ;-)

Päivällä käytiin lenkillä ja illemmalla temppuiltiin muutaman koiran kanssa. Mielessä on ollut kehitellä uusia opetustapoja tokoon ja tänään testivuoroon päätyi hyppy. Ensin purin hypyn osiin. Se koostuu perusasennosta, odottamisesta, hypystä, käännöksestä ohjaajaa kohti ja pysähdyksestä seisomaan tai istumaan ja siinä asennossa odottamisesta, lisäksi vielä istuminen.

Tänään harjoiteltiin osia hyppy, käännös ja asento. Käytin aiemmin opeteltuja temppuja kohteen kiertoa ja korokeperuutusta apuna. Hyppyä tein ensin erikseen, mutta siinä ei mitään erikoista, odotin vain että koira menee esteen yli ja samalla palkkasin. Ketku teki edellämainitulla systeemillä ja se toimi todella hyvin. Samalla sain säädettyä koiran etäisyyttä esteestä ja stoppi oli tiukka, koska pentu etsi kohdetta takajaloillaan. Esteen tein satunnaisista tavaroista, koska en viitsinyt kasata tokoestettä. Putki tosin olikin hyvä ensimmäiseksi kohteeksi, koska siitä ei voinut ponnistaa eikä siihen voinut kiivetä etutassuilla.

Villa kokeili samaa mutta pienellä muutoksella. Se testasi etujalka-alustaa. Homma toimi yhtä hyvin, mutta Villalla on jo ennestään olemassa hyvä stoppi läheltä tehtynä. Ais teki myös ämpärin kierron, mutta se tekee stopit kierroilla hyvin joten siinä ei ollut mitään erityistä tekemistä joten se sai treenata hyppyä alo-, avo- ja noutoversioilla. Lisäksi sen tapa hypätä aiheuttaa hyvän stopin itsekseenkin ja sopivan etäisyyden koska tuo pomppaa komean kaaren ja kääntyy tiukasti pysähtyen. Lopuksi vielä tehtiin alo- ja avo-hyppy kapulaa kantaen.

Temppujakin harjoiteltiin. Ais sai kokeilla mitä kaikkea saunakauhalla voisi tehdä... ;-)



Saga, Vuki, Nox & Pinja


Villa


Villa


Ketku & Vuki


Ketku on jo aika iso




perjantai 13. helmikuuta 2015

Olympiastadionille esiintymään!

Tänä vuonna on tulossa muutamia mielenkiintoisia temppukeikkoja. Koirat pääsevät kokeilemaan kunnon "häiriötreeniä"... Vuoden kohokohta tulee varmastikin olemaan elokuussa Hau-Hau Championin 60-vuotisjuhla olympiastadionilla. Hurjan jännittävää, saa nähdä mitä koirat tykkäävät niin erikoisesta paikasta. Tosin luulen se olevan minulle jännempi ja koirille helpompi kuin pienet paikat joissa on esim. koirien hajua ja yleisö ihan kiinni aidassa ympärillämme.

Tapahtuman sivulla oli jaettu tämä meidän temppuvideommekin. :-) Pitänee jatkaa taas ryhmäharjoituksia, nyt on ollut monta päivää väliä kun ei ole vaan ehtinyt tai sitten ollaan käyty rekeilemässä.







torstai 12. helmikuuta 2015

Ketkun Temppuja


Illalla oli taas koulutusta Visiolla, tällä kertaa mukaan avustamaan pääsivät Nox ja Pinja. Nox oli aika täpinöissään ja aluksi se oli malttamaton saavillaan. Teimme tuplatemppuja, kerroin kahden tai useamman koiran yhtäaikaisesta koulutuksesta. Sitten demosimme vielä pikana noudon pidon opetuksen ja kumpikin koira pääsi näyttämään mallia. Nox teki pidon vaiheet, Pinja pienen esineen ilmassa suuhun oikeaan asentoon heiton. Kun olimme jonkun aikaa temppuilleet, alkoi Noxikin asettua. Sillä pitäisi aina tehdä ensin joku oma treeni, että se saa vähän purkaa loppumatonta virtaansa ennenkuin siirrymme saavilla odotteluun.

Kotiin tultuani hain Ketkun temppuilemaan. Virtaa oli kertynyt, koska se oli ollut muutaman tunnin nukkumassa kun olin reissussa. Uhkarohkasti otin kalkkunaleikettä palkaksi ja ruokin sormin. ;-) Tällä kertaa sormet onneksi säästyivät ehjinä. 

Yritin kuvata kaikki Ketkun tähän mennessä testaamat temput, luulisin suurinpiirtein kaiken tulleen videolle. Eihän se hirveästi vielä osaa, mutta eipä meillä ole mitään treenisuunnitelmaakaan. Touhuamme vain sitä mukaa kun tuntuu sopivalle ja inspis iskee. Muutama liike alkaa kuitenkin jo toimia hyvin käskystä tai käsimerkistä. Mm. edessä pyörähdys ja siitä jalkojen välistä peruutus, istuminen, tassut jaloilla kävely ja kierrot ovat jo ihan vakiokamaa sillä. Nyt vaan hiomaan muita ja kokeilemaan uusia juttuja!






Vuki


Villa


Ketku

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kuvia

Tänään oli koirilla vapaata kun suurin osa päivästä sujui töiden parissa. Tuunailin mm. polttopiirroksia kynäruiskulla ja testi sujui hyvin. :-)




Lenkillä toki käytiin kameran kera, plusasteita
suurinpiirtein kahdeksan joten eipä tarvinnut palella. Kuvia täällä.








maanantai 9. helmikuuta 2015

Tulitikkutunnaria

Koirien päivän aktiviteetti oli lumessa rämpimistä oikein olan takaa. Tein umpihankeen polkuja ja kuljimme myös rinkiä peltoreitillä. Kaiken lisäksi kahdessa setissä jolloin minulle tuli tuplalenkki. No kunto kohenee...

Ais ei vielä pääse juoksemaan joten se sai puuhakseen tulitikku/mukitunnaria. Se on tehnyt tätä pari kertaa aiemmin, mutta siitä on jo suurinpiirtein vuosi aikaa joten aloitin ihan alusta. Tein ensin hetken paperinpaloilla ja sitten vaihdoin tulitikkuihin. Kyllä se jotain muisti koska purkit eivät juurikaan lennelleet ja noutoa se yritti yhdistää vain kaksi kertaa varovasti mukin reunasta nostaen.

Kalkkunasilppua oli vielä jäljellä joten Ketku sai kokeilla samaa. Sillä ei purkit pysyneet paikoillaan ollenkaan kun se intoili säntäillen eestaas tajuamatta tuon taivaallista siitä mikä olisi homman idea. Joten laitoin mukit painavaan keraamiseen juomakippoon. Kun astiat pysyivät paikoillaan, pystyimme keskittymään itse tehtävään. Se on tätä hiukan kokeillut aiemmin, mutta en luottaisi siihen että se tätä osaa oikeastaan pätkän vertaa. Joku pieni idea sillä kuitenkin oli ja kun laitoin n. kahden millin kokoisen namipalan ekoille toistoille oman hajun lisäksi, tuntui pentu tajuavan idean. Videolla olevassa tokassa Ketkun pätkässä on haisteltavina enää pelkät tikut. Omia tikkuja laitoin enemmän, jolloin hajun määrää oli helppo säädellä.

Aissin kippotreeni

Ketkun versio






sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tuulen viemää

Ihan mahtava auringonpaiste ja puuskainen tuuli. Tällä yhdistelmällä sai tehokkaan lihaskuntotreenin Noxille sekä liudan valokuvia.



Tehtiin frisbeetreeniä ilman koppeja. Heitin kovassa tuulessa kiekkoa pellolla ja Nox oli ainut joka viitsi sitä hakea ja menikin lisäksi kovaa. Ais ja Vanu eivät olleet lenkillä mukana, toki Aiskin olisi hangessa kiitänyt kiekon perässä mielellään. Aikani heiteltyäni keksin käyttää tuulta hyväkseni ja heitin kiekon hangelle väärinpäin liukumaan ja tuuli vei sitä pitkiä matkoja (yli 100 m kevyeen) Hangen pinta oli yön aikana siloittunut ja siksi kiekko liukui helposti. Mutta kuori oli niin ohut, että koirat upposivat lumeen mahaan saakka. Joten aikamoista rämpimistähän se oli.

Nox <3 frisbee

Tuuli vie kiekon!

Sinne se meni, tuli aika lenkki Noxille umpihangessa.
Tätähän tehtiin siis useita kertoja ja lopulta
päätin lopettaa koska vaikutti siltä
ettei Nox tule sitä itse tekemään...

Ketku, Pinja & Nox

Illalla kokeilin voisivatko Shira ja Ais temppuilla yhdessä. Epäilin, että Shira jännittäisi paritehtävää, mutta se sujuikin ihan hyvin. Kummallakaan ei ole olemassa tuplatemppuja, paitsi Ais osaa hyppiä muiden ylitse. Treenin päätarkoitus olikin keksiä vain puuhaa jossa koirat ovat lähekkäin ja palkkaan niitä yhtäaikaa. Sen verran hyvin sujunut kokeilu oli, että voin ihan hyvin alkaa opettamaan noille kahdelle tuplajuttujakin.






lauantai 7. helmikuuta 2015

Inka & Shira


Onpa vilinää mökissä. Tai no ainakin monta koiraa (10) - muut nukkuvat paitsi Ketku joka syö possulelua. Viikonlopun ajan koko lauma asuu minulla kun vanhemmat ovat reissussa enkä viitsi kävellä tuonne tiilitalolle niitä laskemaan pihalle ym. tässä voi paremmin seurailla mitä haluavat tehdä kun ovat muiden mukana.

Koko päivä on mennyt töiden parissa ja kohta jatkankin niitä hommia. Kävin äsken kuvaamassa taulupohjia ja paria polttopiirrosta, samalla otin Inkasta ja Shirasta pari kuvaa.






perjantai 6. helmikuuta 2015

Ajoa auringossa!

Kylläpä tuota aurinkoa on jo kaivattukin! Ihana lämmin keli kuskille, mutta kamalan raskas keli koirille kiskoa rekeä. Lumi tuntui oikein liimaantuvan kiinni jalaksiin, lisäksi reitti upotti jonkun verran. Vetämässäkin oli vain osa porukasta ja nekin kahdessa eri setissä joten töitä joutuivat tekemään.

Ensin Shira, Saga, Villa, Vuki ja Pinja. Jätin Noxin pois, että porukkaa menisi vähän rauhallisemmin. Vuki oli taas parempi kuin ed. kerralla eikä seilannut sivusuunnassa yhtä paljon. Tällä kertaa kokeilin sitä vasemmalle jolloin sokea puoli jää parin puolelle. Epäilin, että sen olisi parempi nähdä parinsa, mutta ei tämä näköjään haitannut sitä.

Sitten kävimme kävelemässä ringin ja vaihdoin Vukin Noxiin. Se on tosi hyvä vetäjä. Vaikka koiramäärä pysyi saman niin voima millä reki kulki muuttui radikaalisti. Vielä kun olisi Ais ja Vanukin mukana niin olisi meno kevyttä, mutta ne ovat kumpikin vielä poissa hommista ontumisen takia. (syystä x, epäilen niiitä jääkelejä kun juoksivat pihassa) Nox sai lisäksi koppailla frisbeetä umpihangessa, koska se yhä pursusi energiaa vedon jälkeen.

Sitten taas lenkille, tällä kertaa pääsi Inkakin mukaan. Unohdin vallan Inkan syntymäpäivätkin, se täytti 12 v. tammikuun viimeisenä päivänä.

Lenkin jälkeen vein koirat sisään ja koitin leikittää pentua. Ei sitä pallo kiinnostanut pätkän vertaa. Hain kaveriksi Vukin, jospa se leikkisi. No siinähän heittelin ja koirat vaan katselivat. Villa apuun, no se sentään haki sitä. Myöhemmin koirat bongasivat frisbeen ja se yllättäen kiinnostuikin sitten kaikkia. Vuki jopa sai kopin ilmasta!

Lisää kuvia >>>

Vuki kiitää!

Lapioin väylän umpihankeen, koska köysi ei olisi
muuten ylettynyt rekeen. Juu, lämmin tuli!

Inka 12 v.

äiti & tytär leikkii

Villa

Vuki, Villa & Ketku









torstai 5. helmikuuta 2015

Ketku demokoirana & pikarullan teko

Ketku pääsi jälleen demokoiraksi, tällä kertaa se avusti Vision kurssilla. Esittelin jälleen namihäiriötä ja pari temppuakin. En keksi mitään valittamista Ketkusta, se teki kaiken tasonsa mukaan ja tarjoili lisäksi mm. puulootassa istumista.

Tällä kertaa mukana olleet temppuvälineet olivat aika karmean näköisiä. Päivän aiheena oli rullien ym. tarvikkeiden teko satunnaisista kotoa löytyvistä tavaroista. Esillä oli mm. pahvilaatikoita ja renkaita joita tuossa toissapäiväisessä päivityksessä esittelin. Lisäksi mukana oli pikarulla.


Rullan teko on tavallisin välineisiin liittyvä kysymys. Mistä saa isoja muovirullia? Ei nitä tarvitse ollenkaan. Tässä yksi parissa minuutissa kasaan pistetty rullaversio, tällä idealla on helppo tuunata oma rulla kokeiluun. Tarvikkeina tässä oli kaksi ämpäriä, narua, muovikassi ja mattoja. Sisään kävisi toki moki muukin tavara (esim. iso roskis) ja jos haluaisi rullan tällä systeemillä vakikäyttöön niin vetäisisin nuo ämpärit kiinni toisiinsa pohjistaan. Tämä rulla on jopa tavallista mukavampi käyttää alkuharjoittelussa. Se ei ole liukas ja mattojen ansiosta se on myös pehmeä joten ei pyöri liian liukkaasti. Tässä kuvat puretusta rullasta.





Tein tänään myös kosketuskeppejä. Alunperin aikomuksena oli tehdä vain yksi, mutta puupalloja myytiin pusseissa joissa oli useampia joten niitä jäi ylimääräisiksi. Ostin niille kaveriksi puukeppejä (pit. 50 cm) varsiksi ja lopuksi vähän maalailin kynäruiskulla.

oma venyvä malli...

Ketku kokeilee!

ekstrakepit




Illalla tein Ketkun kanssa lyhyen treenin ja jatkoin eilistä maahanmenon opettelua.




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ketku maahan & Pinja rullaa

Nyt ei jaksa kirjoittaakaan... 

Olin iltaan saakka reissussa kun hain erilaisia materiaaleja töitä varten. Mukaan tarttui myös kolme naksutinta (1,19 e, voi ostaa varallekin kun hukkaan ne nopsaan kuitenkin), magneettityökalu ja puupalloja ja tikkuja. Magneettihärvelistä ja puupalloista teen pari pykälää kestävämmän kosketuskepin. Koska palloja sai vain isommissa erissä niin ostin myös puutikkuja ja teen lopuista tavallisia kosketuskepejä ja ajattelin jakaa niitä koulutettaville tarpeen mukaan.

Ketku odotteli siis ihan koko päivän yksin kotona, isot koirat olivat tietenkin ulkona. Ketku oli tehnyt yhdet pissat (pakostikin kun niin kauan oli...) ja nekin keskelle paljasta lattiaa lähelle ovea. Se on nukkunut varmaan koko ajan. Virtaa siis piisasi joten vein sen suoraan treenaamoon kokeilemaan maahanmenoa. Nuo uudet palkkanamit eivät ole kovinkaan herkullisia, mutta toimivat kuitenkin. Ensin tosin hetken leikitin uudella solmulelulla jonka Ketku sai lahjaksi äidiltäni

Pinjakin pääsi kokeilemaan kun tulin saunasta ja se nyt söisi vaikka salaattia jos sitä palkaksi tarjoaisi. Kai vissiin. Söi ainakin kerran pari vuotta sitten kun kokeilin. Tylsät kuivanamit kelpasivat siis suurina herkkuina. Pinja teki rullan yli hyppyä ja sen pyöritystä, koska siinä oli vaikeuksia viimeksi. Sehän ei ole tuota hyppyä erikseen koskaan opetellutkaan, vaan tehnyt sitä koska se hyppää käskystä kaikkea muutakin joten se toimi alunperin rullallakin. Mutta sitten on välillä ollut erehdyksiäkin mm. ponnistanut rullasta joten nyt otin asiaksi erotella tehtävät paremmin. Apuna käytin kosketuskeppiä esteenä.

No näköjään kirjoitin sitten kuitenkin vaikka piti vaan laittaa tuo video... :-P


tiistai 3. helmikuuta 2015

Matot ja laatikot korokkeina



Iltatreenin teemana oli testailla mitä kaikkea talosta löytyvää tavaraa voi käyttää välineinä temppujen opetukseen. Ideoita tuli aika rutkasti, mutta tällä kertaa videoin pahvilaatikkoa, pikku rengasta (rengas keppiin -temppu) ja mattokasoja. Jatko-osia on siis luvassa... Seuraavaksi käytetään löylykauhaa ja rakennetaan - toivottavasti - rulla, mitä voi pyörittää etutassuilla.

Minulta on usein koulutuksissa kysytty tarvikkeista ja omat kamat ovat suurimmaksi osaksi sellaisia mitä on varastosta vastaan tullut. olen niitä sitten tuunaillut sopiviksi. Tässä helppo rengasohje siltä varalta ettei kotoa löydy esim. muoviletkua, josta saisi helposti kaikenkokoisia renkaita. Tarvikkeina tässä käytin sanomalehteä, teippiä ja narua. Samaa ideaa voi soveltaa monella muullakin materiaalilla. Keppi on helppo tehdä, mikä tahansa pitkulainen esine käy ja sen voi tukea pystyyn siinä vaiheessa kun temppu etenee. (ohjeet tämän tempun opetukseen)





Pikkurenkaaksi käy myös teippirulla.


Mattokorokkeet ovat uusi juttu koirille, mutta ne
eivät nähneet niissä mitään eroa saaveihin.

Tässä vielä pari pihakuvaa, lunta on tullut parissa päivässä huima määrä!