Sivut

torstai 12. helmikuuta 2015

Ketkun Temppuja


Illalla oli taas koulutusta Visiolla, tällä kertaa mukaan avustamaan pääsivät Nox ja Pinja. Nox oli aika täpinöissään ja aluksi se oli malttamaton saavillaan. Teimme tuplatemppuja, kerroin kahden tai useamman koiran yhtäaikaisesta koulutuksesta. Sitten demosimme vielä pikana noudon pidon opetuksen ja kumpikin koira pääsi näyttämään mallia. Nox teki pidon vaiheet, Pinja pienen esineen ilmassa suuhun oikeaan asentoon heiton. Kun olimme jonkun aikaa temppuilleet, alkoi Noxikin asettua. Sillä pitäisi aina tehdä ensin joku oma treeni, että se saa vähän purkaa loppumatonta virtaansa ennenkuin siirrymme saavilla odotteluun.

Kotiin tultuani hain Ketkun temppuilemaan. Virtaa oli kertynyt, koska se oli ollut muutaman tunnin nukkumassa kun olin reissussa. Uhkarohkasti otin kalkkunaleikettä palkaksi ja ruokin sormin. ;-) Tällä kertaa sormet onneksi säästyivät ehjinä. 

Yritin kuvata kaikki Ketkun tähän mennessä testaamat temput, luulisin suurinpiirtein kaiken tulleen videolle. Eihän se hirveästi vielä osaa, mutta eipä meillä ole mitään treenisuunnitelmaakaan. Touhuamme vain sitä mukaa kun tuntuu sopivalle ja inspis iskee. Muutama liike alkaa kuitenkin jo toimia hyvin käskystä tai käsimerkistä. Mm. edessä pyörähdys ja siitä jalkojen välistä peruutus, istuminen, tassut jaloilla kävely ja kierrot ovat jo ihan vakiokamaa sillä. Nyt vaan hiomaan muita ja kokeilemaan uusia juttuja!






Vuki


Villa


Ketku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti