Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lauma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lauma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Peruutusta kengille

Arvelin Noxin olevan valmis "Aissin kenkätemppuun" jossa se on ensin tassut kenkiä vasten, sitten hyppää selän päälle (makaan maassa) ja peruuttaa siitä takajalat kengille. Tähän tarvitaan oikeastaan vain kaksi perustemppua - selän päälle kiipeäminen ja pieni korokeperuutus. Etutassut kengillehän ei ole välttämätön mutta hauska aloitusasento. Tein ensin hetken selän päältä rahille ja sitten kokeilin kengille osumista. Sepä sujuikin helposti, vaikka odotin ettei Nox heti osu kengille. Ainut vaan että pörrökoira peittää näkyvyyden aika tehokkaasti videolla.  


Ketku alkoi harjoitella kenkiä vasten etutassuilla nojaamista. Se on tehnyt pohjia tähän hiukan aiemmin. Tuo istumisversio taitaa olla sille paras aloitustapa.

Ais alkoi tehdä uutta kenkien päälle peruutusta. Se kääntyy lattialla ensin sopivaan asentoon ja peruuttaa siitä suoraan kengille. Tämä on aika mahdoton selittää, löytyy videolta kohdasta 1.14 alkaen. Peruutus sujui ihan hyvin, käännökseen tarvitsen toistaiseksi kohteen tai muuten Ais tarjoaa vanhaa versiota (etutassut kengille). Se keksi vanhaan versioon itse uudenkin tavan suorittaa, se on ensin siinä etutassut kenkiä vasten ja hyppääkin siitä suoraan seuraavaan asentoon eli etutassut selkään, takatassut kengille. Teimme uutena myös kurkkausta säären alta, onnistuttiin jopa tekemään tässä asennossa koppi. :-D 

Koko päivän on ollut upea sää eli kuviakin kertyi. Ja kuraa... :-P

Tulevia koulutuksia:

15.3. Temput (täynnä) 
19.4. Temput 
(ilm. 15.4. mennessä, muutama paikka jäljellä)
25.4. Koirafrisbee 
(ilm. 22.4. mennessä)
26.4. Tokopaja 
(ilm. 22.4. mennessä)
9.5. Temput 
(ilm. 5.5. mennessä)
10.5. Koirafrisbee 
(ilm. 5.5. mennessä)





Vanu leikkii kiekolla...

Ketku on jo iso koira!

Inka 12 v. hyppää lätäkön yli

Shira & Ais

Ketku

Ketku


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tuulen viemää

Ihan mahtava auringonpaiste ja puuskainen tuuli. Tällä yhdistelmällä sai tehokkaan lihaskuntotreenin Noxille sekä liudan valokuvia.



Tehtiin frisbeetreeniä ilman koppeja. Heitin kovassa tuulessa kiekkoa pellolla ja Nox oli ainut joka viitsi sitä hakea ja menikin lisäksi kovaa. Ais ja Vanu eivät olleet lenkillä mukana, toki Aiskin olisi hangessa kiitänyt kiekon perässä mielellään. Aikani heiteltyäni keksin käyttää tuulta hyväkseni ja heitin kiekon hangelle väärinpäin liukumaan ja tuuli vei sitä pitkiä matkoja (yli 100 m kevyeen) Hangen pinta oli yön aikana siloittunut ja siksi kiekko liukui helposti. Mutta kuori oli niin ohut, että koirat upposivat lumeen mahaan saakka. Joten aikamoista rämpimistähän se oli.

Nox <3 frisbee

Tuuli vie kiekon!

Sinne se meni, tuli aika lenkki Noxille umpihangessa.
Tätähän tehtiin siis useita kertoja ja lopulta
päätin lopettaa koska vaikutti siltä
ettei Nox tule sitä itse tekemään...

Ketku, Pinja & Nox

Illalla kokeilin voisivatko Shira ja Ais temppuilla yhdessä. Epäilin, että Shira jännittäisi paritehtävää, mutta se sujuikin ihan hyvin. Kummallakaan ei ole olemassa tuplatemppuja, paitsi Ais osaa hyppiä muiden ylitse. Treenin päätarkoitus olikin keksiä vain puuhaa jossa koirat ovat lähekkäin ja palkkaan niitä yhtäaikaa. Sen verran hyvin sujunut kokeilu oli, että voin ihan hyvin alkaa opettamaan noille kahdelle tuplajuttujakin.






lauantai 24. tammikuuta 2015

Koko lauma temppuilemassa

On jo pitkän aikaa pitänyt tehdä siistimmällä rekvisiitalla esittelyvideo tempuista, jossa näkyisi tuo taustakangas aitoineen, mattoalusta ja näyttävimmät temput. Ainakin omasta mielestäni... Toivottavaa olisi myös että itselläni olisi päällä esiintymisasu eikä vanhoja verkkareita Reinot jalassa... Kuten yleensä. ;-)

Tänään päätin viimein ryhtyä toimeen ennenkuin puran osan matoista pois maalaamisen tieltä. Urakka pitäisi kai silti tehdä uudelleen samantien, koska kameran sijoituspaikka olikin kehno, jospa se toimisi paremmin korkeammalla? Tai sitten ei. Kaveria ei ole avuksi kuvaamaan, tänäänkin tasapainottelin videokameraa huteran pahvilootakasan päällä.
Kivan näköisen videon ja posetuskuvien lisäksi täyden kaman kanssa treenaaminen on muutenkin hyödyllistä. Esim. verkkoaitojen lähellä työskentely on osalle vaikeampaa, lisäksi joskus osuu tassu tai häntä liinoihin. Hyppyjen ajoitus muuttuu myös, en voi tehdä samoja ylihyppyjä kuin ilman aitoja. Näitä juttuja on siis hyvä treenata kotona ennenkuin esiintyy jossain yleisön edessä. Treenin edetessä aloin jopa oppimaan etten heitä nameja liian reunaan kun hukkuvat joko liinan alle tai vierivät aidan ulkopuolelle. Tätä olen tehnyt monessa esityksessäkin joten pitäisi harjoitella... Nuo esiintymisvaatteet ovat myös haaste normitreeniin verrattuna, sekä jakku että housut ovat liukkaat joten hyppyjen on osuttava tarkempaan kohdilleen. Korkeammissa hypyissä pidänkin suojaliiviä, mutta jos alusta on kova niin kaikki kiipeilyt tehdään jokatapauksessa matalina.


Otin samalla myös joitain ryhmäkuvia, mutta unohdin näköjään 
ottaa kuvaa siitä kokoonpanosta missä Saga treenaili.






Mielessä on ollut myös kokeilla parina porukan vanhinta ja nuorinta koiraa. Inka täyttää tammikuun vikana päivänä 12 ja Ketku on 16 vk ikäinen. Inka oli vallan innoissaan kun pääsi mukaan pitkästä aikaa, se on hyvin harvoin treenailemassa mitään ja asuukin vanhemmillani (100 m päässä tosin...)

Yhteistreeni sujui hyvin, vaikka Inka on vain pari kertaa kokeillut näitä ryhmäjuttuja aiemmin ja paritehtäviä vain kerran Shiran kanssa.










tiistai 6. tammikuuta 2015

Iltaruokinta

Pikapostaus aiheesta iltaruokinta... Ketku kokeili ensimmäistä kertaa odottelua eteisessä muiden kanssa. Pari kertaa avasin ensin oven kokeeksi ja se pysyi siellä hyvin. Kun otin kipon mukaan, kutsuin sen välittömästi ettei tule mitään turhaa säätöä, sen jälkeen muut saivat ruokansa normaalisti. 

...ja koska tätä minulta aina näiden ruokintavideoiden yhteydessä kysytään niin vastataan jo valmiiksi. ;-) Koirilla ei ole mitään tiettyä järjestystä missä ne saavat ruokansa, tulevat kun nimeltä kutsutaan. Tavallisesti kutsun kokemattomimmat ensin, koska niiden on vaikein odottaa. Ais odottaa parhaiten, mutta syö aika hitaasti ja siksi kutsun sen yleensä tosi alussa. Syötyään koirat tulevat ominensa ulko-ovelle, jota auon sitä mukaan kun ovat menossa pihalle. Kokonaisuudessaan hommaan kuluu maksimissaan 10 minuuttia, yleensä puolet vähemmän.